Siirry pääsisältöön

Herran tarhurit

Margaret Atwood: Herran tarhurit, suom. Kristiina Drews


Luin Herran tarhurit jo suomennoksen ilmestymisvuonna (2010), mutta silloin se ei tehnyt erityistä vaikutusta. Mielenkiintoista, miten edeltävä lukukokemus voi vaikuttaa jälkimmäiseen tekstiin. Herran tarhurit on Oryxin ja Craken jatko-osa. Se toimii kyllä itsenäisenä teoksenakin, mutta kokemus ei ole ollenkaan sama!

Herran tarhurit käsittelee samaa ajanjaksoa kuin Oryx ja Crake, mutta tapahtumat sijoittuvat rahvaanmaille. Tarhurit ovat uskonlahko, joka uskoo yksinkertaiseen elämään ja varautuu ihmiskunnan tuhoon, vedettömään tulvaan. He viljelevät kattopuutarhoissa, elävät yksinkertaisesti, valmistavat vaatteensa ja tarve-esineensä kierrätysmateriaalista sekä säilövät ruokaa ja selviytymisvarusteita salaisiin Ararateihinsa. He etsivät raamatusta ekologista sanomaa ja laativat hagiografioita myös myöhempien aikojen ihmisistä, jotka ovat toimineet luonnon ja ihmisten hyväksi. Yhteisöä johtavat Aatamit ja Eevat.

Toby on kotoisin rahvaanmailta. Hänen elämänsä on esimerkki siitä, mitä voi tapahtua, kun ylintä valtaa käyttävät voittoa tavoittelevat suuryritykset. Tobyn äiti työskentelee hyvinvointialan yrityksessä, joka testaa tuotteitaan salaa rahvaanmaiden asiakkailla ja työntekijöilläänkin. Huonostihan siinä käy. Tobyn äiti kuolee salaperäiseen sairauteen ja ennen sitä perheen kaikki varat kuluvat hänen hoitoihinsa ja päätyvät samaiselle suuryritykselle, joka taudin aiheutti. Yrityksen voitto on varma, omistaahan se sekä taudin aiheuttaneet itsehoitolääkkeet että terveyspalvelut.

Tobyn elämä sen sijaan romahtaa. Isä tekee itsemurhan ja Tobyn pitää keskeyttää opintonsa ja hakeutua töihin, mihin ikinä sattuukaan pääsemään. Pikaravintolaketju Salaburgerin päällikkö Blanco suhtautuu työntekijöihinsä omaisuutenaan ja käyttää heitä, varsinkin Tobyn kaltaisia nuoria naisia, miten haluaa. Toby pelastuu pomoltaan Herran Tarhureiden huomaan.

Toby ei usko mihinkään, mutta tarhureiden yhteisössä hän saa osakseen huolenpitoa ja arvostusta. Ensin hän on vieraana, sitten hän vannoo vegevalansa ja liittyy jäseneksi. Lopulta hänet halutaan korkea-arvoisten Eevojen joukkoon, koska hän on oppinut tuntemaan luonnon lääkeaineet ja osaa hoitaa ihmisiä. Tarhureiden yhteisöön liittyy myös pieni Brenda eli Ren, jonka äiti Lucerne on jättänyt miehensä ja karannut rakastajansa kanssa rahvaanmaille.

Vedetön tulva, maailmanlaajuinen pandemia koittaa tarhurien vuonna kaksikymmentäviisi. Toby on yksin ja eristyksissä UusiOlon kylpylässä. Aikuiseksi kasvanut Ren pelastuu sattumalta, koska hänkin on taudilta suojassa, karanteenissa Pyrstömaailma-seksiklubilla, jossa hän on työskennellyt.

Teoksessa seurataan rinnan Tobyn ja Renin selviytymistä tuhon päivinä ja heidän muistojaan ajasta tarhureiden yhteisössä. Sekä Tobya että Renia uhkaavat kammottavan Verikuulapelin veteraanit, joista yksi on Tobyn entinen pomo Blanco. Verikuula on vaihtoehto raskaisiin rikoksiin syyllistyneille. He voivat valita joko kuoleman tai Nälkäpelin kaltaisen realitypelin, jossa henkiinjäänyt joukkue voittaa.

Oryxin ja Craken ensin lukenut löytää tekstistä viittauksia Craken ja Jimmyn tarinoihin. Niitä tarjoillaan pieninä palasina ja niiden limittyminen Craken ja Jimmyn tarinaan vie sekä Herran tarhureiden että Oryx ja Crake -lukukokemuksen uudelle tasolle.

Teos on vahva ekologinen kannanotto. Se kysyy, mihin johtaa suuryhtiöiden valta, eläinten hyväksikäyttö ja pienten piirien rajoittamaton halu kuluttaa. Mutta Atwood käsittelee Herran tarhureissa myös uskoa ja uskontoa. Miten uskonto syntyy ja mihin usko johtaa? Tarinan ajanjakso on sama kuin Oryxissa ja Crakessa, yhteiskunnan ongelmat samoja. Tarhureilla on niihin erilainen ratkaisu kuin korporaatioilla ja perimää tutkivilla tiedemiehillä.


Lopuksi Atwood kuljettaa molemmat sankarittarensa kohtaamaan uuden ihmisrodun, joka palvoo Oryxia ja Crakea luojinaan ja ymmärtää luonnonkansojen tapaan maailmasta vain itse koetut, hyvin konkreettiset asiat. Uudet ihmiset vailla historiaa ja kulttuurin painolastia ovat Atwoodin keino tutkia hyvän ja pahan ongelmaa. Toby on viisas vanha nainen, mutta hänkään ei kykene selittämään lapsenkaltaisille uusille ihmisille pahuutta muuten kuin tarinana ja legendana. Totuus on liian julma kerrottavaksi ja sen korvaa hagiografia, tarinan totuus.

Seuraava osa: Uusi maa

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Meri Valkama: Sinun, Margot

Sinun, Margot on niitä kirjoja, joita ei voi laskea käsistään, kun siihen kerran tarttuu. En silti kutsuisi sitä trilleriksi. Trilleriksi kutsutaan niin monia kepeitä ja viihteellisiä kirjasia, joissa luodaan jännitystä rikoksilla ja väkivallalla tai sen uhalla. Sinun, Margot sen sijaan on syvällinen tutkielma siitä, miten vahvat aatteet ja rakkaudet kehittyvät, kasvavat, väljähtyvät ja kuolevat.    Teemana on muistaminen. Sekä yksilöt että kansat yrittävät rakentaa historiaansa uudelleen. Näkökulmahenkilöitä on kolme: Vilja Siltanen ja hänen vanhempansa Markus ja Rosa. Markuksen ja Rosan tarinaa seurataan 80-luvun Itä-Berliinissä. Silloin tapahtui jotain, joka jätti pitkät varjot, ja jota Vilja yrittää vuonna 2011 selvittää. Uteliaisuudesta, kyllä, mutta samalla sisäisestä pakosta yrittää ymmärtää. Mikä ajoi äidin ja isän erilleen ja sai heidät jakamaan lapsensakin - isoveli Matias äidille, Vilja isälle? Mikä unohtunut ja muistin syvyyksiin painunut vieraannutti  Viljan äidistään? Vi

Jukka Laajarinne: Muumit ja olemisen arvoitus

Kauan sitten olin hyvin innostunut eksistentialismista. Siksikin tartuin tähän kirjaan. Ja tietysti myös lukuhaasteen vuoksi. Jos on viikko aikaa lukea viisitoista kirjaa, sitä on valmis tarttumaan mihin tahansa oljenkorteen. Yllätyksekseni pidin tästä kirjasta valtavan paljon. OMG, miten paljon ajatuksia se herättikään. Muinaisia merenpohjia, joita harpoin nyt pitkillä puujaloilla, koska uudenvuodenyön pyrstötähdet ja muut ilotulitukset ovat haasteen deadline, ajan loppu. Tällä kirjalla ja eksistentialistien kirjoituksilla on taas sanottavaa meidän ajallemme. #anythingforinstafeed Luonnonkaunis kansallispuiston saari. Turkoosia merta, valkoista korallihiekkaa. Näkymän pilaa noin kaksisataa turistia, jotka hyppäävät ilmaan jalat koukussa, kädet levällään. Ystävä ottaa hypystä kuvan. Sitten vaihdetaan osia. Hyppy, hyppy, hyppy kuva. Mielenkiintoinen rituaali. Olisiko sen voinut tehdä jossain muuallakin kuin luontonsa vuoksi suojellulla saarella? Valtava halli täynnä pakettej

Suomen lasten historia

Jussi Kaakinen, Juha Kuisma, Kirsti Manninen: Suomen lasten historia  Suomen lasten historia on lapsille kirjoitettu historiateos. Suomen historia käsitellään tarinoina, joiden päähenkilöt ovat lapsia ja nuoria. Tarinoiden jälkeen on tietoaukeama, jossa esitellään ajankohtaan liittyvä fakta-aineisto, jossa ajalle keskeisiä tapahtumia tai ilmiöitä nostetaan esiin. Tarinoiden dramaturgia on hyvä. Jokainen kertomus sisältää jonkin tilanteen, joka koskettaa nuoria päähenkilöitä. Suurin kertomuksista on myös enemmän sosiaali- ja taloushistoriaa kuin poliittista historiaa. Menneiden aikojen arki on vahvasti läsnä. Tarinoissa on käytetty kolmannen persoonan kertojaa. Kieli on selkeää yleiskieltä. Vasta viimeisissä lähihistoriaa käsittelevissä tarinoissa käytetään enemmän puhekieltä. Kaiken kaikkiaan teos on paitsi pätevä oppikirja,myös mahdollinen iltasatukirja. Alakoululaiset löytävät tietoaukeamista paljon materiaalia hissantuntien projekteihin ja esitelmiin. Jussi Kaakisen kuvitu